Värjäämöstä kaikki alkoi
SOL polveutuu Lindström Oy:stä, joka on vanhimpia Suomessa yhä toimivia liikeyrityksiä. Vuonna 1848 värjärimestari C. A. Lindström perusti kaunovärjäämön nykyisen eduskuntatalon paikalle. Vuonna 1922 Lindströmin osti nykyisen omistajasuvun kantaisä yli-insinööri Johan Roiha, joka oli vuonna 1913 perustanut valkopesulan.
SOL saa alkuunsa
Vuonna 1991 Johan Roihan pojantytär Liisa Joronen osti perheyrityksestä siivous- ja jätepalvelut, jotka vuoden 1992 alussa saivat uuden ilmeen ja nimen SOL Siivouspalvelu Oy emonaan SOL Jätepalvelu Oy. Aurinkoinen nimi valittiin henkilöstön nimiehdotusten perusteella. SOLin liikevaihto oli jo vuonna 1993 noin 30 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 2300.
Johtamisesta ja henkilöstön sisäisestä kasvusta kiinnostunut Liisa Joronen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1993 aiheella ”Ammatillisen kasvun edellytykset organisaatiossa”. Kasvatustieteen ja sosiologian opiskelun tutkimuskohteena ja koekenttänä toimi oma yritys.
SOL Jätepalvelu Oy:hyn ostettiin vuonna 1996 Helsingin kaupungin yhtiöittämä Rikaton Oy, josta muodostettiin SOL Ympäristöpalvelut Oy. Tämä yritys myytiin vuonna 1999 saksalaiselle toimijalle. Vuosina 1999–2001 SOL toimi myös tekstiilien ja mattojen vuokraajana. SOL Tekstiilipalvelut Oy myytiin Lindströmille. Lindströmille jääneet kuluttajapesulapalvelut ovat kuuluneet SOL Konserniin vuodesta 2001 lähtien ja toimivat SOL Pesulapalvelut Oy:nä.
Kiinteistöpalveluita SOL on tarjonnut 1990-luvulta lähtien ja 2000-luvulla kehittänyt niitä sekä toimitilapalvelujaan merkittävästi. Turvallisuuspalveluitaan SOL on laajentanut 2000-luvun lopulla merkittävästi mm. vartiointi- ja turvatarkastuspalveluihin. Vuosikymmenen lopulla SOL oli Suomen viiden suurimman turvapalvelun tuottajan joukossa. Vuonna 2009 SOL laajentui henkilöstöpalveluihin ostamalla henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalveluita tuottavan osakeyhtiön, nykyisin SOL Henkilöstöpalvelut Oy.
Toiminnan monipuolistuttua siivous-, toimitila- ja kiinteistöpalveluissa toimivan yrityksen nimi muutettiin SOL Palvelut Oy:ksi, jonka emoyhtiönä on vuoden 2008 alusta lähtien toiminut SOLEMO Oy. SOLin kansainvälinen toiminta käynnistyi Virossa vuonna 2001 ja on laajentunut Latviaan, Liettuaan, Venäjälle, Ruotsiin ja Tanskaan.
Sukupolven vaihdos
Alusta lähtien SOLin hallituksen puheenjohtajana on toiminut Liisa Joronen ja toimitusjohtajana aina vuoteen 2011 asti Anu Eronen. Syyskuusta 2011 lähtien konsernin emoyhtiö SOLEMO Oy:n toimitusjohtajana on toiminut Peppi Kaira.
SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin vuonna 2021 Jussi Holopainen. Elina Jalonen on toiminut v. 2018 alkaen SOL Pesulapalvelut Oy:n toimitusjohtajana ja Juhana Olkkola SOL Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtajana niin ikään vuodesta 2018 alkaen.