TET-harjoittelu SOLilla: ”Täällä saa nauraa – ja oppia”

TET-harjoittelu, eli työelämään tutustuminen, tarjoaa nuorille ensimmäisen kosketuksen työpaikan arkeen ja eri alojen tehtäviin. Mankkaan koulun kahdeksatta luokkaa käyvä Ronja Rahunen pääsi TET-viikokseen SOLin pääkonttorille SOL Cityyn – ja kokemus jäi hänelle ikimuistoiseksi.
Ronjalle paikka ei ollut täysin vieras, sillä hän oli jo aiemmin ollut SOL Cityssä koulun taksvärkkipäivänä. Hyvä tunnelma jäi mieleen – ja kun mahdollisuus TET-viikkoon tuli, päätös oli helppo.
– ”SOLilla TET-viikko on sujunut nopeasti ja nauraen. Asiat eivät ole muuttuneet puolen vuoden aikana: samat ihanat ihmiset, hauska tunnelma ja ilmainen kaakaokone. Aijai, tänäänkin on jo neljä kaakaota takana…” Ronja kertoo hymyillen.
TET-viikon aikana Ronja pääsi tutustumaan monipuolisesti eri tehtäviin, jotka vaihtelivat muun muassa verkkosivujen ja rekrytointimateriaalien parissa työskentelystä sekä pesulan arjen tehtävistä kaappien järjestelemiseen. Tunnelma oli lämmin ja vastaanotto mutkaton.
– ”En tiennytkään, että täällä riittää vielä uusia, yhtä mahtavia ihmisiä tutustuttavaksi!”
Hauskuutta, mutta ei höttöä
Vaikka viikko oli täynnä naurua ja kaakaota, mukana oli myös oppimista. Ronja kuvaa oppineensa hyödyllisiä taitoja, kuten erilaisiin tilanteisiin sopeutumista, päätöksentekoa, sanavaraston karttumista, ymmärrystä työelämästä ja rekrytoinnista sekä verkkosivujen toiminnallisuuksista. Lisäksi Ronja pääsi tutustumaan SOL Pesulaan, missä hän oppi viikkaamaan ja silittämään – konkreettisia taitoja, jotka avasivat uuden näkökulman arjen työtehtäviin.
– ”Olen oppinut yhtä sun toista – sekä rekrytoinnista, silittämisestä että vaikka kaapin järjestelystä. Kaikki tärkeitä!” hän nauraa.
Myös rekrytoinnin asiantuntijat näkivät nuoren tuen arvon arjessa:
– “On ollut kiva saada nuoren näkökulmaa esimerkiksi rekrymainontaan. Oli mukava saada nuori, joka tarttui kaikkiin annettuihin tehtäviin reippaasti ja iloisena.” kertoo rekrytoinnin asiantuntija Johanna Friman.
Johanna kiittelee myös kollegaansa Pauliina Bergströmiä, joka opasti tettiläistä erityisesti rekrytoinnin maailmaan.
– “Pauliina avasi hienosti, mitä kaikkea rekrytointi pitää sisällään – ja teki sen aidon lämpimästi ja helposti lähestyttävällä tavalla. Tällä on iso merkitys: nuori saa rohkeutta tarttua tehtäviin ja varmuutta kokeilla uutta, ja saa tärkeitä onnistumisen kokemuksia” Johanna sanoo.
Yhteisö tekee kokemuksesta merkityksellisen
Ronja kokee, että yksi tärkeimmistä asioista oli se, miten häneen suhtauduttiin: aidosti osana porukkaa.
– ”Täällä ei tarvinnut arastella tai ihmetellä yksin. On ollut ilo huomata, miten helposti porukkaan pääsee mukaan, vaikka onkin vain viikon.”
TET-viikko on tuonut mukavaa vaihtelua koulun arkeen, ja Ronja odottaa innolla vielä viimeistä päivää työyhteisön parissa.
– ”Olen iloinen, että saan viettää vielä yhden päivän täällä yhdessä heidän kanssaan.”
Kokemus, joka jää mieleen
TET-viikon tavoitteena on antaa nuorille ensikosketus työelämään. SOLilla tavoite ei jää vain täyttymään – se ylitetään.
– ”Veikkaan, ettei muiden kavereitteni työpaikat olleet näin värikkäitä ja hupaisia.” hän kiteyttää viikon tunnelmat hymyillen.