Sisäilmapalvelut

Kiinteistöjen sisäilmaolosuhteet ovat keskeisin ihmisten tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen vaikuttava olosuhdetekijä. Sisäilman merkitys on keskeinen osa palveluajatteluamme. Haluamme vaikuttaa aktiivisesti, edistyksellistä teknologiaa hyödyntäen siihen, että sisäilma ja olosuhteet ovat parhaat mahdolliset. Sisäilmaolosuhteisiin kuuluu esimerkiksi ilman puhtaus ja raikkaus, oikea lämpötila, kosteus, hiilidioksidimäärät ja esim. vedottomuus. Pystymme asiantuntijuudellamme tekemään paljon toimia, joilla olemme ennakoivasti huolehtimassa ilmanlaadun ja olosuhteiden toimivuudesta. Sisäilmapalveluilla edistetään esim. työskentelyn tehokkuutta, ihmisten terveyttä ja kiinteistön teknistä toimivuutta sekä ennakointia, jolla voidaan vaikuttaa myös esimerkiksi kiinteistön energiankulutukseen.

Sisäilmapalveluiden myötä kykenemme myös havainnoimaan hyvissä ajoin ennalta, mikäli kiinteistössä piilee esim. kosteusvaurioiden tunnusmerkistöä. Tällöin on hyvin arvokasta ehtiä tekemään kiinteistön korjauksiin liittyviä korjaustoimenpiteitä jo ennen kuin ongelmat pahenevat liiaksi.